Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. tammikuuta 2019

Paksukaiset


Lapaset paksusta langasta syntyivät 
yhden päivän aikana.

Menivät lahjapakettiin vauvaneuleen kanssa
odottavalle äidille.

Lanka on niin superpehmeää ja lämmintä, että
vähän tekisi mieli kutaista itsellekkin.
Yksi kerä kun riitti lapaspariin.

Malli: Oma ohje
Lanka: Dropsin Andres
Puikot: 6 mm

Nyt ei käsiä palele :)

Mukavaa uutta viikkoa!


maanantai 7. tammikuuta 2019

Lapaset


Nämä lapaset meni ystävälle synttärilahjaksi.
Hän kertoi toivevärit, itse sain valita mallin.

Olin jo päättänyt, että yhden yhtäkään neuletta en
enää tee Anelmaiset mallilla. Ja olen monesta pyynnöstä
myös kieltäytynyt. Malli kun ei yhtään kolahda omaan
makuun, niin viidet sukat tätä mallia oli jo yliannostuksen puolella.

Mutta kuinkas kävi, kun sain itse valita mallin.
Ystäväni tykkäsi niin paljon Anelmaiset sukista,
että jotenkin en päässyt yli ajatuksesta,
että ehkä mieluisin kuitenkin olisi samaa
sarjaa lapaset...


Niinpä otin härkää sarvista, tai siis sukkia mallista ja
neljän silmukan mallikerralla kuviot muuntui lapasiksi.

 
Hei aurinko!!

Malli: Muunneltu Anelmaiset-sukista
Lanka: Dropsin Fabel
Puikot: 2,55 mm

Mutta nyt. Minun osalta Anelmaiset oli tässä.
Ainakin luulen niin... toivon... oletan...

Onneksi yksi vielä neuleilla lahjomaton ystävä
näytti ihastuneen mun Kaikuja Karjalasta-sukkiin...
Nyt voisi pistää omat lempparit puikoille uudestaan
ja lahjoa vielä lahjomatonta ;)


Hyvää uutta vuotta!

Täällä jatketaan neulelinjalla,
mikä taitaa tätä nykyä olla tämän blogin 
pääaihe :)

tiistai 19. joulukuuta 2017

Pieni kettu, suuri kettu

Kettulapaset.
Ensimmäinen lapanen onnistui hyvin.
Toinen...
Noh, neulekäsiala oli jostain syystä lipsahtanut kauravellin puolelle ja 
toisesta lapasesta tuli vähän suurempi.

Ketutti, mutta en jaksanut purkaa.

Kukaan ei ole huomannut käytännössä...

...että toinen lapanen on mallia lapiokäsi.
:D

Lanka: Dropsin Fabel, Ketun oranssi värjätty Krapilla, kuumavärjäys.
Puikot: 2,5 mm

Mitä tästä opimme?
Nurjaa puolta ja lapasten ''pientä'' kokoeroa
kukaan ei tule katsomaan. 

Seuraavalla kirjoneulekerralla ollaan sitten vähän tarkempia,
että käsiala ei vaihtele betonista kauravelliin 
:D

Rentoa joulunodotusta!

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

It's brioche time, Yeah!

Nytpä olen minäkin hypännyt näiden kämmekkäiden myötä neulemaailman
trendien joukkoon. En nyt ehkä ihan kärkijoukossa, mutta en nyt ihan viimeisenä maalissakaan :D

Briochesta on siis kyse. Kun näin nämä Krysanteemi kämmekkäät 
Neulovan nartun blogissa, ne kiilasivat heti neulejonon kärkeen.
Täytyyhän sitä tulevalla puutarhurilla olla Krysanteemit kädessä, vai mitä?

Suomenkielinen ohje helpotti uuden tekniikan opettelua, vaikkakin
jossain vaiheessa tekniikka rupesi tuntumaan tutulta...
Kunnes muistin sen äitini 90-luvulla mulle kutoman patenttineuleisen villatakin.
Ai täh? Tää onkin patenttineuletta?
Mutta Brioche kuulostaa paljon siistimmältä, joten sillä mennään :D

Ohje oli hyvä ja selkeä. Onhan se alunperin brioche ummikolle tehty.
Lankana käytin ohjetta vähän paksumpaa Louhittaren luolan Sport-vahvuista
Väinämöistä, jota jäi Make a space villatakista.
Vähensin muutaman silmukan ohjeesta ja hyvät tuli. Ja paksut.
Brioche ei tunnu olevan kovin ohutta neuletta.

Lanka: Louhittaren luolan Spor-vahvuinen Väinämöinen,
väreissä Villiviini ja Hopea.
Puikot: 3mm cubics

Tätä mallia tulee varmasti kudottua toisetkin, sen verran 
nätti ja helppo kun on. Ehkä kuitenkin sillä ohuemmalla langalla.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Jäiset siilit

Lankakaupassa Ronja bongasi kimaltavaa pörrölankaa.
Sininen on Frozen Elsan väri, joten siitä piti jotain keksiä.
Päädyttiin Siililapasiin.
Tässä ovat Elsan jäädyttämät siilit:
En halunnut tehdä näitä tasona, inhoan kaikkia saumojen ompeluita.
Onneksi löytyi ohje, jossa peruslapanen neulottiin ensin ja karva päälle.
Ei jäänyt sauman saumaa ommeltavaksi, kun pörröreunan yhdistin lapaseen aina reunimmaisella silmukalla
parin kerroksen välein siinä neuloessa.

Muutama kerros vähemmän olisi varmaan riittänyt pörrölangalla.
Näillä on nyt vähän piikit silmillä :D
Malli: Siililapaset
Lanka: Peruslapanen sinistä Maija lankaa
Pörrölanka Alize decofur sim
Puikot: 3mm cubics

Viime kuun lopulla aloitin viherrakennus-/puutarhuriopinnot ja
vähän verkkaiseen tahtiin ehtii valmiita juttuja blogiin kuvailla.
Jos sitten joululomalla enemmän :)
Puutahablogin puolelle päivittyy luultavasti hiljalleen koulukuulumisia.
 

torstai 31. joulukuuta 2015

Lapaset

Taas kerran naapurin Maija mumman neulekoria olin
tonkimassa, kun tämä lapasmalli pisti silmään.

Pisti niin pahasti, että oli puikoille otettava.
Nämä tuli omaan käyttöön, mulla kun on lapaset aina hukassa,
niin täytyy olla useampi pari.

Malli: Maija mumman neulekorista
Lanka: TeeTeen Palla, Musta. 
Kuviovärit jämälankoja
Puikot: 3mm, Cubics

Tämä onkin sitten vuoden viimeinen postaus, joten
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 
2016!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Tirpat pusikossa

Mun puikoille on salakavalasti tunkeutunu kirjoneuleita
kirjoneuleiden perään.
Se lähti niistä kärpässieni lapasista.
Sitten tuli nämä Tirpat!

Sen lisäksi on vielä yhdet kirjoneulesukat ja villatakki!
Miten mä onnistuinkin valkkaan niin monta kirjoneulemallia
ennen joulua tehtäväksi?? 

Nämä lapaset meni synttärilahjaksi mun äidille.
Ohjeessa oli pelkkä kuviokartta, mutta siitä nyt pystyi laskeen silmukkamäärä.
Ihan peruslapasmalli muuten.
Alkuun tein 1o 1n joustinta niin ei mee aloitus rullalle.
(Näyttää ihan isoilta räpylöiltä :D)

Lankana on TeeTeen Pallas. Mustana ja raitalankana.
Sattui vielä niin hyvin, että kun sain toisen lapasen puikoilta, niin 
raitalanka lähti juuri samasta kohtaa raidoittumaan, kun ensimmäisessä lapasessakin.
No peukut tuli eri väriä... mut ei taida haitata saajaa :)

Malli: Bird Mitten chart, Hanneke Sieben 
Lanka: Tee Teen Pallas
Puikot: 3mm Cubics

maanantai 14. syyskuuta 2015

Kädet täynnä kärpässieniä

Törmäsin tähän huippu ihanaan lapas-malliin ekaa kertaa
Pujoliivi-blogissa ja tiesin heti, että
nää oli saatava puikoille. Viimeistään syksyllä,
koska syksylapasethan nämä ilmiselvästi ovat.

Tikuttelin sitten nämä Ronjalle syksylapasiksi.
Ohjehan oli Liettuan kielinen, joten katsoin vain kaaviot ja
laskin silmukkamäärät sen mukaan.

Kirjoneuleeksi suht nopea tehdä, kun ei tarvii tuijottaa kaaviota
joka silmukan kohdalla. Pitäisköhän tehdä itsellekkin??
:D

Malli: Musmirytės (Ilmainen, Liettua)
Lanka: Harmaa ja punainen Dropsin Fabel,
valkoinen: Dropsin Baby Merino
Puikot: 2,5mm

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Lapaset

Lapaset,
katoava luonnonvara.
Joka talvi niitä katoaa mystisesti jonnekkin.

Taas piti tehdä uudet.

Näitä ei sitten saa hukata!

''Äiti, sä oot sellainen mestarikadottaja.''
Lapseni totesi, kun taas kerran oli 
lapaset, avaimet ja kännykkä teillä tietämättömillä :)
Yhdet niistä löytyi jääkaapin hyllyltä :D

Lankana ihanan pehmeä ja lämmin Drops Lima.
Alpakan ja villan sekoitus.
Lapasten ohje Kaikki lähti lapasesta kirjasta.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Ruista ranteeseen

Automatkan ajankulua...
Lanka vyyhdiltä kerälle.


Mitähän tekis....?
HämäHämäHäkki...
Neulotaan ruista ranteeseen...
Tuliko ruista ranteeseen? 
 En tiedä, unohdin kokeilla ilman kämmenikkäitä...

Ainakin lämmittää

Ruista ranteeseen kämmenikkäiden ohje täältä

tiistai 12. helmikuuta 2013

Lapaset ja pipo

Huh, huh, ku oli projekti!
Mä en oo kauheesti perehtyny kirjoneuleisiin, koska useimmiten kudon autossa tai tvtä katsellessa, joten tarkat työt ei silloin onnistu, ku silimät vaeltaa jossain muualla, kun työssä :)

Sen takia nää Hippocampus-lapaset kai veikin aikaa ja kärsivällisyys oli koetuksilla.
Mutta lopputulos oli vaivan arvoinen! Lapasten varret tein mallista poiketen joustinneuleena.
Garnstudion Alpaca-lanka on aivan ihanan pehmee ja lämmin käsiin! Malli Ravelryssä, klik.

Raituli pipo taas oli oikeen pikapikatyö. Helppo ohje, tosin silmukkamääriä piti vähentää, koska tein paksummasta langasta kuin mitä ohjeessa oli. Lankana siis Novitan 7 veljestä, musta ja punainen, mun lempparivärit tällä hetkellä. Malli löytyy Ravelrystä, klik! Ohje oli suomeksi.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Lapin matkan tuotoksia

Lappiin on meiltä pitkä ajo matka, joten puikot kilisi sekä etu- että takapenkillä tiuhaan tahtiin.
Tässä vähän kuvia mitä tuli tehtyä.

Ronjalle jämälankasukat. Pikkukerät riitti ihmeen pitkälle.


Itelle tein nää sukat, kun lanka näytti kerällä niin hienolta. Oispa se näyttäny samalta vielä sukassakin, mut raitaa tuli, eikä voinu mitään. Tykkäsin enemmän kerällä olevasta värityksestä, mut muuten ihan jees... Lankana Dropsin Fabel. Kiva lanka.


Nää tumput Ronjalle kutoin Ronjan täti. Ihastuin käsinvärjättyyn lankaan ja sen syksyiseen väritykseen. Näytti kerällä ihan sirkuksesta karanneelta, mutta valmiina tumppuina näyttää hyvältä. Ruskalapaset.. Hukkasin eilen siivotessani vyötteen, joten en muista mitä lankaa tää oli.


Tein elämäni ensimmäiset junasukat eräälle pikku herralle Dropsin Alpaca langasta.
Helppo malli ja ohje saneltiin takapenkiltä ulkomuistista, niin ei tarvinnu ohjelappuja tihrustaa ajomatkalla. Meiltä Kolariin on siis matkaa vauvan junasukkien verran x) Päättele siitä ny oonko nopee vai hidas kutoon sukat... :)

Matkamuistoksi eräästä myymälästä mukaan lähti tämä sydän kelloineen. Ihana ääni lähtee kelloista. Niinkuin porolauma juoksisi pihan poikki :)


Arvonta jatkuu vielä pari postausta alempana...

Mukavaa keskiviikkoa!
-Sari-