Satutädin töppöset ja muuta villaista

Mua sanottiin pienenä satutädiksi. Ehkä siksi, että mulla oli vilkas mielikuvitus ja ''kirjoittelin'' ja piirtelin itse satuja heti kun vain kynä alkoi kädessä pysyä. Talvella rakentelin keijumajoja lumesta ja kesäisin metsässä oli itse tehty risumaja. Keskellä järveä oli hattivattisaari ja kodin viereinen metsä oli röllimetsä. Eväät pakattiin reppuun ja mentiin retkelle metsään tai huonolla säällä olohuoneeseen peitoista kyhätyn majan alle.
Vaan aikuistuuko tämä sisäinen lapsi koskaan?


Lampaanvilla on sitten hauska materiaali. Siitä saa vaikka mitä! Vilkas mielikuvitus pääsee valloilleen ja lapsuuden satuhahmot saavat näkyvän muodon.


Silloin kun muutettiin omaan tupaan, päätettiin heti, että tuparit olisi kavereiden kesken pidettävä. Mutta haluttiin vähän erilaista... Niinpä järjestettiin naamiaistuparit ja minä päästin taas mielikuvituksen lentämään. Sain hyvän syyn huovuttaa kauan haaveilemani huopatöppöset. Olisihan mun asuni Milli-menninkäinen. Ja kultani luonnollisestikkin Rölli-peikko.

Näitä töppösiä on tullut pidettyä kylminä talvipäivinä. Niillä on ihana hipsutella pakkasen paukkuessa ulkona.



Siinä asut kokonaisuudessaan...