torstai 3. joulukuuta 2009

Kakuttaako?

No kyllä kakutaa! On jo kakuttanu kahden päivän ajan. Nimittäin isännän synttärikakku.
Nyt otin oikein asiakseni perehtyä kakunteon saloihin ja uutuuksiin. Tästä kakusta tulee ensimmäinen onnistunut tekele! Tai ainakin sinne päin... Ei ny pistetä rimaa liian korkeelle ja maalailla unelmakakkujen pilvilinnoja.
Löysin aivan ihanan kakkublogin ja sieltä lähti heti muutama idea matkaan.

Kertakaikkiaan ku meni aikaa! Mutta ihan tyytyväinen lopputulokseen ottaen huomioon millanen hompsu mä oon tekeen kakkuja. (Tuttipullo tausta oli oleellinen osa tekovaihetta. Täytyihän kannustusjoukolle evästä olla. Isännällä oli porttikielto keittiöön ja myöhemmin jääkaapille.)


Uus juttu minkä löysin kakkublogista, oli vaahtokarkkitaikina kuorrutteena. Halusin sileen pinnan ilman marsipaania (yök). Oli aika sotkuista tehdä ja ihan sileetä en saanu, mut ehkä se taito paranee...


Kiittelin onneeni pyöritellessä lakritsitoffeesta kitaran kieliä yksitellen (ei erotu kuvasta, mut erillisiä ovat), ettei mun mies soita 12 kielistä kitaraa! Ei olis nii montaa mahtunu.
Värit kakkuun tuli vähän sen mukaan minkävärisiä vaahtokarkkeja löysin... Vaaleenpunasta en viittiny laittaa x) Huh, ku tuo kitara näyttä rujolta...

Sisältä paljastui myös jotain aivan uutta. Ei niitä perinteisiä hilloja... vaan lakritsitäyte. Njam! Se oli hyvää! Suklaakakkupohjalla ja kostukkeeksi päärynämehua. Lisäksi vielä banaanin siivuja.

Tehtävä suoritettu ja tavoite täytetty! Ensimmäinen siedettävästi onnistunut täytekakku!
Oli kerrassaan hykerryttävää nähdä toisten ilimeet, kun nostin kakun pöydälle. Hih... :)

Muuten synttäripäivä on sujunu kynttilöiden tuoksussa ja eilisen päivän tuotoksista nauttiessa.




Naulakko ei malttanu odottaa kesää ;) Mut ei se mitään. Onhan hyvä muistaa niinä synkimpinä räpäskäpäivinä, että kesä on siellä jossain tulossa. Onneksi on joulu piristämässä pimeyttä!


-Sari-


5 kommenttia:

  1. Tuo kakku kuulostaa ja näyttää niin hyvältä, että voi juku! Millaisella reseptillä teit sen lakutäytteen? Meillä on isäntä (ja minäkin) kovasti lakun perään...
    Tähtöset on suloiset myös!

    VastaaPoista
  2. Voi miten hieno!!!

    Ja vaahtokarkkikuorrutus... onko semmosta edes?
    Kyllä nyt isännän kelepaa. Ja nuissa kakkublogeissa on kyllä ihan USKOMATTOMIA taideteoksia aina!

    VastaaPoista
  3. wautsi mikä kakku!!!on siinä varmasti ihastuksesta huokailtu!kuorrutus kuulostaa ihanalle,en oo sitä ikään kokeillu,lukenu kylläki.oliko hyvää ja oliko heleppo leikata?

    VastaaPoista
  4. Heippa kaikki ja kiitos mukavista kommenteista!
    Anu: lakutäytteen ohje löytyy tuosta lakritsikastike linkistä tekstissä. Samoin myös vaahtokarkkitaikin.

    Viivu: Mä pyörittelin kans ekalla kertaa silimiä, että mikä ihmeen vaahtokarkki kuorrutus... Mut niin se vaan oli.. :)

    Malla: Kuorrutus oli ainakin näin ekalla kertaa vähän haasteellinen. Mut kun sai sopivan notkeeksi, niin kyllä se siitä sitten hyvin kauliutui. Ihan hyvää se oli. Leikkaaminen sujui ihan ok... ei tosin niin helposti kun normaalisti.

    VastaaPoista