tiistai 17. tammikuuta 2012

Kohti kevättä

Pienen tauon jälkeen jaksaa taas aloittaa blogiin kirjoittelun ajatukset suunnattuna kohti kevättä.
Ihan ensimäiseksi haluan esitellä erään ystäväni tekemän ihanan joululahjan.
Herra lumiukon, jolla on massu täynnä sokeria. Pää keikkuu puisen grillitikun päässä ja sitä nostamalla sokeria on helppo kaataa pullosta. Hauska lahjaidea. :)


Toinen lempparijoululahjoistani oli violetit reinot... Just semmoset kuin toivoinki :)


Ronja sai tätiltään lahjaksi ihanan vihreän liivihameen.


Mutta se joulusta... Mulla on uuden vuoden jälkeen ajatukset humahtanu jo täysin tulevaan kevääseen. Viime syksynä olin jo ihan korvia myöten täynnä kaikkia puutarhajuttuja ja alan kirjoja ja lehtiä ja mietin jo, että mitenköhän käy ensivuonna, jaksaako sitä ees ajatella... Mutta häthätinä joulusta päästiin niin mun oli jo pakko avata mun kesäinen aarrelaatikko...


Käydä läpi siemenpussit ja tehdä vähän aikataulua milloin mitäkin laitetaan kasvamaan... Tästä vuodesta näyttää tulevan viime vuodenkin hurahdusta suurempi. En malta oottaa, että pääsen upottaan sormeni kylvömultaan ja kasvattamaan uusia kesäkukkia ja hyötykasveja. Sitä mukaa, kun sisältä viherkasvit on vähentyny, niin pihalla sen kun rönsyilee enemmän ja enemmän :)


Mutta nautitaan nyt talvestakin, kun se vihdoin tuli!
Hyvää uutta vuotta!

6 kommenttia:

  1. Hauska ja hieno tuo pullosokeri. Enpä ole tuollaista nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullekki oli ihan uus juttu toi lumiukko, en ollu aiemmin nähny :)

      Poista
  2. Minäkin ostin viikko sitten siemeniä himona päästä upottamaan sormet multaan! Kovin hyvä en kasvien kanssa ole, mutta viime kesänä onnistui yrtit ja salaatti niin hyvin, että ajattelin tänä vuonna kokeilla parvekkeella myös tomaattia :) Iloa kevään odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kohtalontoverini :) Toivottavasti onnistuu tomaatit ja muut :)

      Poista
  3. Kiitos :)

    Hauska toi pullosokeri!

    Mää tässä kanssa vähän mietin, että pitäisköis mun vähän jotain siemenhommia tänä vuonna koittaa...en oo kyllä yhtään viherpeukalo, mutta ainahan sitä voi yrittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ollu yhtään viherpeukalo, ku aloitin. Kaikenlaisia opuksia ja lehtiä selailin ja aloin vaan kokeilemaan... Tietty äitiltä sai kans hyviä vinkkejä. Ei muuta ku rohkeesti vaan kokeileen!

      Poista