torstai 28. heinäkuuta 2011

Puutarhassa ja kasvimaalla

Yhdessä kesässä mulle iski kukkavillitys. Nimenomaan pihakukkavillitys. Jos tätä menoa jatkuu meidän piha muuttuu ens kesänä kukkamereksi :D Tai sitten ei, kun aika ei riitä kaikkeen. Tässä vähän tämänkesän kukkasia..

Kukkaverhot eteisen ikkunassa. MustasilmäSusannaa ja Samettikukkaa.

Vaha puutynnyri täyttyi Petunioista.

Puutarhakalusteet valmiina paikoillaan.

Kasvilavoilla rehottaa...

Avomaankurkuille väsäsin pikaisen suojan puurimoista ja harsosta tuulta ja kylmää vastaan. Lähtivät rehottamaan sen jälkeen hurjaa vauhtia. Tällä hetkellä ei kyllä kylmä aiheuta ongelmia... :)

Kasvihuonekin näyttää taas paremmalta rempan jäljiltä.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Synttäreille

Meidän pikkuneiti täytti 2 vuotta. Sitä juhlittiin viime sunnuntaina sukulaisten ja ystävien kanssa. Ronjalle tein punaisen synttärimekon, jossa oli pieniä valkoisia kukkia.


Tarjolla oli leppäkerttukakkua suklaa ja mansikkatäytteellä,


poropiiraita ja marenkipesiä, joiden ohje löytyy täältä...


Sirkuspullien idean bongasin Tiimarin sivuilta. Värillinen sokerikin löytyi sopivasti puoleen hintaan Tiimarista.


TuttiFruttipiparien idean bongasin jostain pirkasta... Päällä on tomusokerikuorrutetta, Tuttifrutti rouhetta, nomparelleja ja ripaus värisokeria.


Marienne mutakakku oli onnistunu kokeilu. (Samassa kuvassa Marenkipesien kanssa) Tässä ohje:
150g margariinia
1 levy Fazerin Mariannesuklaata (200g)
4 kanamunaa
2dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1 tl vanilijasokeria

Voitele ja jauhota vuoan reunat.
Sulata rasva. Ota kattila liedeltä ja lisää sinne paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa onsulanut.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada joukkoon suklaa-voi seos varovasti sekoittaen. Lisää jauhot ja vanilijasokeri sekä leivinjauhe.
Kaada seos vuokaan ja paista 200c n. 25min.

Kakusta saa lakumutakakun käyttämällä Mariannesuklaan sijaan Lontoonraesuklaata. Tulee tosi herkkua lakun ystäville! Ohjeen löysin myös jostain PirkkaRuokalehdestä.

Tällä viikolla onkin sitten huokaistu helepotuksesta, kun kaikki meni hyvin ja pelottava kakuntekokin onnistui ihan kohtuullisen hyvin :) Ronja ehdoton suosiki lahja tais olla saippuakuplat. Niitä on äiti ja iskä saanu puhalella keuhkot väsyksiin joka päivä :D

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Olohuoneesta

Saatiin mun vanhemmilta kaksi metallirunkoista baarijakkaraa. Toinen on vielä hakematta, mutta tämä kotiutui meille jo. Tällä hetkellä se toimii kukkajakkarana olohuoneessa. Olohuone on muutenki muutosten kourissa. Mulle iski (taas) joku ihme sisustusvimma ja verhot ja tyynyt on saanu kyytiä. Ihan niinku ei olis jo tarpeeksi tekemistä meidän neitin 2v synttäreiden lähestyessä :D Mutta olohuoneessa on nyt vihreää, niinkun kuvista saattaa havaita verhojen hennon vihreän häivähdyksen. Toisen ikkunan verhot on myös vihreää, mut sinne laitoin ite tehdyt kurkiverhot. Jostain syystä mulla oli kumpaakin verholaatua kolme kappaletta, joten aina olis jääny yks ikkuna vaille toista verhoo. Mut mun mielestä ei haittaa yhtään, vaikka ikkunoissa on er verhot... Jotenki ne vaan sopii näin ja sävy on kuitenki sama :)



Piiitkästä aikaa sain hörppiä tuoreista mintunlehdistä haudutettua Minttuteetä. Mun on ollu sitä ikävä siitä lähtien, kun Marokon maankamara jäi taakse. Siellä se oli mun ehdoton lempparijuoma. Nyt mulla kasvaa minttua omassa puutarhassa ja tuntuu suorastaan luksukselta käydä poimimassa mintut suoraan sieltä :)



lauantai 9. heinäkuuta 2011

Pannunalunen

Leikkasin nuhjaantuneen vauvanbodyn ohueksi kuteeksi ja tein siitä pannunalusen. En raaskinu pois heittää, kun tykkäsin väreistä :) Tuli ihan kivan kesäinen. Kirsikat oli pakko ostaa kauppareissulla, kun ne oli niin houkuttelevia. Mmmmm...


Taustalla näkyy osa maalatusta puutarhatuolista ja pöytäkin on valmis. Niistä parempia kuvia, kun saan loputkin tuolit maalattua..

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Ikkunanpokia ja portaikkoa

Raahasin toisetkin ikkunanpokat vanhempieni luota meille. Näitä en maalaillut, pesin vain lasin ja pyyhin pölyt.

Perunalaatikkohylly nousi tänä kesänä korkeammaksi yhden laatikon myötä.


Aiemmin kunnostamani pokat sai kesäisemmän ilimeen muratinoksan myötä.


Portaikon remppa on seinien osalta valmis. Seuraavaksi käsittelyyn joutuu portaat itse. Aaah, hyvästi saunamainen alakerta. Oon tyytyväinen, vaikka vanhan lakan pois hiominen oli jotain hirveen ja ärsyttävän välimaastosta. Vaiva todellakin kannatti :) Ennen kuva oliki toisella koneella, joten nyt täytyy vaan käyttää mielikuvitusta miltä toi näytti puunvärisissä paneeleissa... Jospa se sitten myöhemmin...


Ronja haluaa ilmiselvästi lähettää terkut tätilleen, kun höpöttää ''Eija-täti leikkimään'' tuossa korvan juuressa. No meneehän ne terkut tätäkin kautta perille, että leikkikaveria jo kaipaillaan :)

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ruusuköynös

Vanhassa Kotiliesi-lehdessä oli kiva ruusuköynösohje paperinarusta. Joulun alla väkerretty risuhärpäke kaipasi jotain kesäistä koristetta, joten tänään väkersin paperinaruruusujen kanssa. Ohje oli jotenkin sekava tai sitten tekijä oli sekava, kun eka kokeilu lensi roskakoriin. :D
Lopulta syntyi tulosta ja nyt ruusuköynös roikkuu paikallaan.


Kokeilin tehdä yhden isomman ruusun samalla tekniikalla...


Ohje löytyy Kotiliedestä 3.11.2009

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Laatikoita seinälle...

Toisinaan, kun käy kylässä jossain missä on aivan ihana sisustus, iskee kotona mahdoton sisustusvimma, joka ei laannu ennen kuin sitä saa johonkin purkaa. Tällä kertaa vimma iski kyntensä kauan kaapissa odottaneisiin pikku laatikoihin....
Maalikerros pintaan ja häthätinä ehtivät kuivua kun piti päästä jo heilumaan vasaran, naulojen ja vatupassin kanssa eteisen seinälle. Vatupassi on kyllä loistava keksintö. Niin on hyllyrivi suorassa, vaikka vasaroija oliski vähä vinksallaan :D
Sitten tein pika kierroksen talossa ja haalin mukaani tavaroita tyhjiin hyllyihin. Jotain vielä täytyy muuttaa.... mutta mitä, jää nähtäväksi... Tämä helpotti jo kummasti sisustusvimmaa...


Pari vanhaa laatikkoa purkuuntuomion saaneesta mikäliehyllyhärpäkkeestä päätyi myös hyppysiini ja maalisudin käsittelyyn. Keittiöön niistä sai kivat pikkuhyllyt. Ainut huono puoli näitten laatikoiden kanssa oli se, että näiden valokuvaaminen sai mut taas toivottelemaan meidän keittiön rumat, ruskeat kaakelit hornan tuuttiin yhdessä ruman ruskeiden kaapinovien kanssa. Onneksi on haaveet kivemman värisestä keittiöstä... kaikki aikanaan. Pikku hiljaa on talo kuitenkin muuttunut enenmmän ja enemmän meidän näköiseksi, joten eipä kyllä oo aihetta valittamiselle :)

Portaikon paneelien maalauksen sain eilen päätökseen, siitä koitan ehtiä räpätä kuvia tännekkin... Eipä näytä alakerta enää saunamökiltä! Seuraavaksi lakataan portaat vähä myöhemmin kesällä tai syksyllä...