...oli meillä tänään.
Sen kunniaksi tietysti täytyi kakkua ruveta tekemään.
Kakut ei oo koskaan oikeen ollu mun hommaa, useimmiten niissä on aina jokin vinksallaan tai sitten kakkupohja maistuu pyyhekumilta.
Ihan silimät pyöreinä sitä kattelee kakkuexperttien blogeja, joissa on aivan ihania kakkuja!
Mutta jälleen kerran ryhdyin leipomispuuhiin... Tällä kertaa kokeilin kääretortun tapaan.
Noh... lopputulos oli tuttuun tapaan hieman vinksin vonksin, joten tämän kummempaa kuvaa en kakkuräpellyksestäni kehdannu ottaa. Onneksi herrrkullinen vanilijavaahto peittää murtuneen ja sortuneen sisustan. (Tosin sitä en saanut peittoon, että kakku oli toisesta päästä leveämpi kuin toisesta)
Helpotuksekseni totesin, että maku ei muistuta pyyhekumia, vaan oli oikeasti hyvää! (jotain sentään oon oppinu vuosien varrella) Tekstit meni vähän miten sattuu, mutta se johtui siitä, että samaan aikaan jouduin hätistelemään hellyydenkipiää kissaa, joka tunki nenänsä vähän turhan lähelle baby sitterissä istuvaa Ronjaa. Eikä meinannu uskoa, ei sitten millään!
Kullalleni totesin kakkuni puolustukseksi, että kakku on tekijänsä näköönen, mutta on se ainakin RAKKAUDELLA tehty!
Ja kyllähän se kakku kauppansa teki! Hymy huulilla ensimmäistä isänpäiväkakkua syötiin.
Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla onnistutaan paremmin...?
Sen kunniaksi tietysti täytyi kakkua ruveta tekemään.
Kakut ei oo koskaan oikeen ollu mun hommaa, useimmiten niissä on aina jokin vinksallaan tai sitten kakkupohja maistuu pyyhekumilta.
Ihan silimät pyöreinä sitä kattelee kakkuexperttien blogeja, joissa on aivan ihania kakkuja!
Mutta jälleen kerran ryhdyin leipomispuuhiin... Tällä kertaa kokeilin kääretortun tapaan.
Noh... lopputulos oli tuttuun tapaan hieman vinksin vonksin, joten tämän kummempaa kuvaa en kakkuräpellyksestäni kehdannu ottaa. Onneksi herrrkullinen vanilijavaahto peittää murtuneen ja sortuneen sisustan. (Tosin sitä en saanut peittoon, että kakku oli toisesta päästä leveämpi kuin toisesta)Helpotuksekseni totesin, että maku ei muistuta pyyhekumia, vaan oli oikeasti hyvää! (jotain sentään oon oppinu vuosien varrella) Tekstit meni vähän miten sattuu, mutta se johtui siitä, että samaan aikaan jouduin hätistelemään hellyydenkipiää kissaa, joka tunki nenänsä vähän turhan lähelle baby sitterissä istuvaa Ronjaa. Eikä meinannu uskoa, ei sitten millään!
Kullalleni totesin kakkuni puolustukseksi, että kakku on tekijänsä näköönen, mutta on se ainakin RAKKAUDELLA tehty!
Ja kyllähän se kakku kauppansa teki! Hymy huulilla ensimmäistä isänpäiväkakkua syötiin.
Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla onnistutaan paremmin...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti