tiistai 23. helmikuuta 2016

Saunantuoksuinen tuparilahja

Viime vuoden aikana naapuritontille kohosi uusi talo
ja nyt ollaan saatu uudet naapurit.
Tuparilahjaksi kasasin aika saunamaisen setin.
Laudeliina, saunatuoksuja, itse tehtyjä saippuoita,
pesulappu, tulitikkuja, tuikkukynttilöitä ja
tietysti Saunan jälkeen-suklaata.

Saippuoiksi valitsin Suklaa-, Laventeli- ja Merisuolasaippuat.
Pesulappuja virkkailin joskus ison pinon ja siitä 
oon sitten ajan mittaan jaellu lahjoiksi. 

 Tulitikkupurkin idean bongasin useastakin eri blogista.
Raapaisupinnat leikkasin tulitikkuaskeista ja
liimasin purkin pohjaan. 
 
Meillä on onni saada asua paikassa, jossa on mukavat naapurit.

Olen siitä hurjan kiitollinen!
:)

maanantai 22. helmikuuta 2016

Pipo päähän pakkasella!

Pipovarastosta puuttui kokonaan 
paksummasta langasta tehty pipo.

Sopiva malli löytyi Ravelrystä ja
langat hain Tapion kaupasta.
Dropsin Nepalia, kyllä luulis
tulevan tarpeeksi lämmin pipo.

Alkuperäinen malli oli tehty ohuemmalla langalla,
mutta kuvio oli helppo laskea pienemmälle silmukkamäärälle.
Aloitukseen loin 72 silmukkaa.
Muuten tein ohjeen mukaan, lisäyksiä ja kavennuksia tuli
yhtä paljon kuin ohjeessa, mutta niiden välissä oli vaan pienempi määrä silmukoita.
Mustaa meni vajaa 2 kerää, muita värejä vajaa kerä.

Malli: SikSak/Hanna Leväniemi (Rav, ilmainen, engl)
Lanka: Drops Nepal, Musta, keltainen, valkoinen
Puikot: 4mm

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivää

''Ystävät elämässä
ovat kuin suojelusenkeleitä,
jotka taivas on lähettänyt.''
(David Baird)
 
Virkatut sydämet, kovetettu Paver Poolilla. 
Malli: Fancy Lace Heart (Ilmainen, engl, rav) 
Lanka: Valkoisia puuvillalankoja 
Virkkuukoukku: 2,5mm

Tein posliinikupista desin mitan merkkaamalla 
siihen posliinitussilla 1dl.
Uunissa 160 asteessa puoli tuntia 
ja desin merkki jäi kiinni.


Pussissa oli juuri desin verran suklaasydämiä.

Lahjaksi ystävälle, yhdelle niistä
suojelusenkeleistä, joita taivas on elämääni lähettänyt.

Hyvää ystävänpäivää!



 
 

maanantai 8. helmikuuta 2016

Reaverset

Ajattelin kutaista nopsaa parit Reaverset
tyttären koulun laskiaisriehaan arpapalkinnoksi.

Sukkan varsikin on niin lyhyt, että nopeastihan nämä tikuttelee?!?!?!

Sukkaosuuden kyllä kutoikin nopeasti, mutta
sen jälkeen oli yhtä ja toista pikkujuttua aina
nauhoista pohjan virkkaukseen ja muihin yksityiskohtiin,
että aika pian hautasin haaveet kaksista Reaverseista.
Jos nyt edes nämä yhdet sais valmiiksi.

Virkatun pohja kiinnittäminen sukkaan oli
kaikista ärsyttävin työvaihe. Sen takia
tiedän jo, että kovin monia Reaverseja en tuu tekeen,
vaikka tossut ovatkin kovin suosittuja ja hienoja.

Toivottavasti tossut löysivät sopivan kokoiset jalat.
Arvontapalkinnoksi annettuja sukkia ja tossuja
kun ei voi valmiiksi kutoa oikean kokoisiksi. 

Malli: Reaverse/Rea Järvenpää (Ravelry, suom.)
Lanka: 7-Veljestä, Musta, Valkoinen ja Vaalean ruskea(Pohjiin)
Puikot: 3,5mm cubics

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Sydän sukat

Tikuttelin pikapikaa Ronjalle sydänsukat,
kun huomasin, että vanhoissa sukissa kantapää on
vuoden aikana valunut jalkapohjan alle.
 Sukkalaatikosta löytyi kahdet juuri ja juuri sopivat, joten
isommat sukat piti ottaa puikoille heti, ennen kun lopuistakin
sukista kantapäät valahtaa.

Onneksi siitä pienestä xD lankavarastostani löytyi
sukkalankoja, joista Ronja sitten valitsi mieluisimman 
väriyhdistelmän. Olin aika yllättynyt tyttären värivalinnoista,
kun se marjapuuronpunainen, lähimpänä pinkkiä oleva vaihtoehto
jäi varastoon ja tämä ihanan sinapinkeltainen tuli valituksi! :O

Ohjeen löysin Ravelrystä. Se on englanniksi, mutta 
eipä siitä muuta tarvinnut kun sydän kaavion kantapäähän,
perussukka muuten. 
Lanka oli ohjeessa Fingering vahvuista, mut kovat pakkaset
vaati puikolle jotain paksumpaa, joten päädyin DK-vahvuiseen Nalleen.
Tein siis pienemmillä silmukkamäärillä ja sydän mahtui kantalappuun sellaisenaan.
Tosin se näkyisi ehkä paremmin, jos olisin jaksanut 
piirtää sydämen pienemmälle silmukkamäärälle... Mutta en siinä
kiireessä viittinyt. 

Malli: Perussukka omalla ohjeella ja sydänkaavio LoveSocks/Devon Clement
(Ravelry, engl, ilmainen)
Lanka: Novitan Nalle, sinapinkeltainen ja valkoinen
Puikot: 3mm Cubics

maanantai 1. helmikuuta 2016

Keskitalven SisustusFiilis

Viikonloppuna iski polttava tarve potkaista 
pitkään poikittain ikkunan edessä ollut kirjahylly
pellolle.
Se oli jo pitkään kirvellyt silmää, mutta
en ollut löytänyt sen tilalle mitään sopivaa.

Sopiva juttu löytyikin sitten ihan omasta kodista.
Pikku lipasto eteisen ja olkkarin välisestä tilasta 
muutti olkkariin ja liian iso/aikansa elänyt
kirjahylly lähti ulos.

Nyt se lipaston vanha paikka on tyhjä, mutta
se sopiin niinkin, kunnes löytyy jotain kivaa
Torista tai kirpparilta.

Vuosi sitten joululahjapaketista löytynyt linnunhäkki
löysi paikkansa paristolla toimivien tunnelmavalojen kera
ikkunalta.

Pikkulipastoa vähän tuunailin Ikean ihanalla
lahjapaperilla, jota vanhan kirjahyllynkin takaseinään
olin sinitarraillut. 

Kyllä tuli avaran näköinen ikkunastakin, kun 
sen liian ison kirjahyllyn vei pois.


Ja mikä parasta, kaikki sisustusjutut löytyi omista varastoista.
Ne samat vanhat jutut näyttää ihan uudelta muuttuneessa ympäristössä.


Hyvää Helmikuuta! 
:)