tiistai 7. tammikuuta 2020

Puutarhurin villapaita

Viime vuoden aikana valmistui yksi villapaita. Valdres. Kuvan nähtyäni tiesin heti, että tähän paitaan upotan kasvivärjätyt fabelit ja sitten lopuista jämistä saan jämäkasvisukat. Alkuperäinen ohje on paksummalle langalle, joten tein L-koon silmukkamäärillä saadakseni S koon paidan. Lisäsin yhden mallikerran pituuteen, kun muuten uhkasi  tulla napapaita. No, mallikerta lisäsi pituutta reilummin, mutta eipä ainakaan peppu palele :D

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös resori tehty suuremmalla silmukkamäärällä ja sitten kavennettu paljon sileän neuleen ensimmäisellä kierroksella. Jätin moiset kavennukset pois ja kudoin resorin sileän osuuden silmukkaamäärillä, koska niin raju kavennusten määrä olisi saanut resorin lörpöttämään typerän näköisenä. Omaan silmään resori näyttää nätimmältä, kun se on sileää neuletta kapeampi. 

Paidan väriosuudet on siis itse värjätty kasviväreillä. Puutarhurin paita, kun puutarhan antimia suurimmaksi osaksi. Järjestyksessä alhaalta ylöspäin punasipuli, krappi, keltasipuli ja kuusenkävyt. Näitä lankoja haudottiin pitkään lankakorissa ennen kuin sitten tämä paidan malli osui silmiin. Lankojen värjäyksestä kirjoittelin tänne.
Malli: Valdres/Garnstudio (Ilmainen)
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 3 mm 


Hyvää alkanutta vuotta!


tiistai 23. heinäkuuta 2019

Kepparisynttärit

Viikonloppuna juhlittiin pyöreitä vuosia.
Kokonaiset 10 vuotta täytti meidän rakas tytär.
Teemana synttäreillä oli keppihevoset. 
Kakun loihti tuttavani ja se oli kyllä todella herkullinen.
Täytteenä oli kahta moussea, vadelmaa ja kinuskia.
Päällä ihana suklaakuorrute.

Ohjelamassa oli mm. keppariesteratsastusta.
Esteiden teko oli sellainen isä-tytär projekti ennen synttäreitä.
Nyt niitä kuvassa kirmaa vanha kissarouva, joka kuitenkin juoksi
ali ja tiputti esteen hännällään x)

Mukavan helteistä heinäkuuta!

maanantai 28. tammikuuta 2019

Paksukaiset


Lapaset paksusta langasta syntyivät 
yhden päivän aikana.

Menivät lahjapakettiin vauvaneuleen kanssa
odottavalle äidille.

Lanka on niin superpehmeää ja lämmintä, että
vähän tekisi mieli kutaista itsellekkin.
Yksi kerä kun riitti lapaspariin.

Malli: Oma ohje
Lanka: Dropsin Andres
Puikot: 6 mm

Nyt ei käsiä palele :)

Mukavaa uutta viikkoa!


tiistai 15. tammikuuta 2019

Kotoa Ivaloon ja takaisin sukat

Kun istuu pitkiä aikoja autossa,
mukana on aina puikot ja lankaa.
Näitä reissuneuleita syntyy
joka vuosi.


Nämä sukat syntyi syksyllä välillä kotoa Ivaloon ja takaisin.



Idean bongasin pinterestistä ja
malli löytyi Dropsin
ilmaisista neuleohjeista.


Lanka: Dropsin Fabel
Puikot: 2,5mm


Reissuneuleet muistuttaa aina 
niistä hetkistä matkoilla.
Aina kun vedän nämä sukat jalkaan,
tulee mieleen Ukonjärvi kauniine tunturimaisemineen
ja revontulineen. Puhumattakaan siitä
ihanasta, levollisesta ilmapiiristä, jossa saimme
syyslomaviikon viettää.

Mukavaa tiistaita!


maanantai 7. tammikuuta 2019

Lapaset


Nämä lapaset meni ystävälle synttärilahjaksi.
Hän kertoi toivevärit, itse sain valita mallin.

Olin jo päättänyt, että yhden yhtäkään neuletta en
enää tee Anelmaiset mallilla. Ja olen monesta pyynnöstä
myös kieltäytynyt. Malli kun ei yhtään kolahda omaan
makuun, niin viidet sukat tätä mallia oli jo yliannostuksen puolella.

Mutta kuinkas kävi, kun sain itse valita mallin.
Ystäväni tykkäsi niin paljon Anelmaiset sukista,
että jotenkin en päässyt yli ajatuksesta,
että ehkä mieluisin kuitenkin olisi samaa
sarjaa lapaset...


Niinpä otin härkää sarvista, tai siis sukkia mallista ja
neljän silmukan mallikerralla kuviot muuntui lapasiksi.

 
Hei aurinko!!

Malli: Muunneltu Anelmaiset-sukista
Lanka: Dropsin Fabel
Puikot: 2,55 mm

Mutta nyt. Minun osalta Anelmaiset oli tässä.
Ainakin luulen niin... toivon... oletan...

Onneksi yksi vielä neuleilla lahjomaton ystävä
näytti ihastuneen mun Kaikuja Karjalasta-sukkiin...
Nyt voisi pistää omat lempparit puikoille uudestaan
ja lahjoa vielä lahjomatonta ;)


Hyvää uutta vuotta!

Täällä jatketaan neulelinjalla,
mikä taitaa tätä nykyä olla tämän blogin 
pääaihe :)

maanantai 19. marraskuuta 2018

Flax light with Tweed


Vaikka tämä vuosi on neuleiden suhteen ollut aika vaisu,
jotakin sentään puikoilta on saanut tipautettua.

Viime aikoina Tweed langat on alkanu
miellyttämään silmää. Aiemmin en olisi edes
niiden päälle vilkaissut :D
Väritkin ovat alkaneet muuttua vaatekaapissa
sellaisiksi eräjormailu väreiksi :D 


Oli siis ihan loogista kuvata tämä
uunituore villapaita Lapissa, vaellusreissulla
Pielpajärven erämaakirkolla. 

Olenkohan nyt seinäruusu, 
kun maastoudun niin hyvin tuon kirkon seiniin
punaisine hiuksineni? 
:D

Flax light oli perus helppo malli kutoa,
vähän meinasi tylsyys iskeä etu- ja takakappaleessa
suoraa posottaessa. Mutta toisaalta, sopivan aivotonta neulontaa
kiireisen työpäivän päätteeksi.

Malli: Flax light/Tinacanknits (ravelry, ilmainen, engl.)
Lanka: Isager Strik Tweed, tummanruskeana ja beigenä
Puikot: 2,5 mm/ 3mm


Lanka meni viimeistä metriä myöten kaikki.
Helmasta tein niin pitkän kun vain riitti.
Olisi ehkä hitusen pitempikin voinut olla, mutta
kostutus ja pieni venytys teki tehtävänsä
ja ei ainakaan napa näy :D
Niin pienen määrän vuoksi en viitsinyt 
kokonaista vyyhtiä lähteä tilaamaan.
Ahkerassa käytössä on ollut, joten pituus on ihan riittävä.

:)

Mukavaa marraskuista viikkoa!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Syksyn tullen...

...haluaa taas hypistellä sormissaan
villan tuntua, puisten puikkojen lämpöä...


...kaivella esiin puikot ja kesken jääneet työt...


...Pistää tyynyt ja peitot ojennukseen...


...ja sytyttää kynttilä pimenevään iltaan.


Neulekausi on alkanut!

Mukavaa syksyä!!