maanantai 26. lokakuuta 2009

Sadepäivä

Aamulla oli niin kauniin sumuista ulkona, että täytyi napata kamera kainaloon ja hipsiä kuvaamaan. Tänä aamuna siihen löytyi jopa aikaa, kun jostain syystä heräsin ennen Ronjaa...




Muuten harmaata ja sateista päivää ajattelin piristää kynttilöillä. Varastossa on jo kauan ootelleet vanhat kynttilänjämät uudelleen käyttöä.


Loppuun poltettujen tuikkukynttilöiden metalliset kuoret saivat uuden sisustan, samoin myös pari vanhaa säilyketölkkiä.


Kokeilin myös jostain kirjasta lukemaani vinkkiä. Siihen tarvittiin maitopurkki ja jääkuutioita.

Jääkuutiot kaadettiin maitopurkkiin ja päälle sula kynttilämassa. Ensin ajattelin, että jää sulaa samantien moisessa kuumuudessa, mutta kylläpä se tali ehti jähämettyä ennen kun jääkuutiot oli kokonaan sulaneet. Eli tuloksena olisi reikäinen kynttilä.

Tästä tuli vähän maanantai-versio... Mutta ihan kokeilemisen arvoinen idea. Ehkäpä seuraava onnistuu jo paremmin.

Varastosta löytyi myös vanha mehiläisvahalevypakkaus sydänlankoineen. Päätin vihdoin tehdä niistäkin kynttilöitä. Vanhoja taisivat vahalevyt ollakkin, kun lohkeilivat... Värivaihtoehdot ei nyt niin hienoja ollu, mutta tuleepa nekin nyt käytettyä. En ees muista mistä moinen pakkaus on mulle ajautunu..
Tuo punainen näyttää enemmän dynamiitti-pötköltä, kuin kynttilältä... x)


Nyt on taas kynttilöitä mitä sytytellä harmaiden päivien tunnelmaksi.

2 kommenttia:

  1. Kyllä kelpaa itsetekemiään kynttilöitä poltella :) Tuplatunnelma!

    VastaaPoista
  2. Tämä aamu oli kyllä sumuisena todella kaunis!

    VastaaPoista