tiistai 7. tammikuuta 2020

Puutarhurin villapaita

Viime vuoden aikana valmistui yksi villapaita. Valdres. Kuvan nähtyäni tiesin heti, että tähän paitaan upotan kasvivärjätyt fabelit ja sitten lopuista jämistä saan jämäkasvisukat. Alkuperäinen ohje on paksummalle langalle, joten tein L-koon silmukkamäärillä saadakseni S koon paidan. Lisäsin yhden mallikerran pituuteen, kun muuten uhkasi  tulla napapaita. No, mallikerta lisäsi pituutta reilummin, mutta eipä ainakaan peppu palele :D

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös resori tehty suuremmalla silmukkamäärällä ja sitten kavennettu paljon sileän neuleen ensimmäisellä kierroksella. Jätin moiset kavennukset pois ja kudoin resorin sileän osuuden silmukkaamäärillä, koska niin raju kavennusten määrä olisi saanut resorin lörpöttämään typerän näköisenä. Omaan silmään resori näyttää nätimmältä, kun se on sileää neuletta kapeampi. 

Paidan väriosuudet on siis itse värjätty kasviväreillä. Puutarhurin paita, kun puutarhan antimia suurimmaksi osaksi. Järjestyksessä alhaalta ylöspäin punasipuli, krappi, keltasipuli ja kuusenkävyt. Näitä lankoja haudottiin pitkään lankakorissa ennen kuin sitten tämä paidan malli osui silmiin. Lankojen värjäyksestä kirjoittelin tänne.
Malli: Valdres/Garnstudio (Ilmainen)
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 3 mm 


Hyvää alkanutta vuotta!


1 kommentti: