sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulutunnelmia

Tänä vuonna toive toteutui ja saatiin kuin saatiinkin valkea joulu!


Kuusi laitettiin tavallisen jalustan sijaan sinkkisankoon. Ylleen kuusi sai hopeiset koristeet ja valot. Pimeällä näyttää ihan siltä, kuin olisi hieman jäässä.




Joulusaunassa saunatonttumme odotteli, että saisi saunatuoksua kipoonsa. Myös viisikuinen pikkuneitimme pääsi piipahtamaan pikaisesti saunan lämmössä ensimmäistä kertaa.


Takkahuoneen takassa tuikkivat kynttilät saunomisen ajan. Toivat tunnelmaa saunastatulijoille.


Ja tietenkin oma kinkkuvahtimme oli asialla, kun hieman ennen joulua laitettiin kinkku uuniin. Tokihan siitä maistiaiset täytyi uskolliselle vahdille antaa :)


Hyvää loppuvuotta!
-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti